Ohjaajaäiti näyttää murrosikäisille lapsilleen vuosia aikaisemmin kuvaamaansa videomateriaalia heidän kouluvuodestaan Pyhätunturilla. Äiti aloittaa epätavallisen keskustelun kameran edessä olevien lastensa kanssa. Millaista on elää kahden kulttuurin välimaastossa, kahdessa paikassa, Amsterdamissa ja Suomessa?

“Onko sillä merkitystä, missä syntyy ja kasvaa? Muokkaako maisema meitä?” Elokuvaohjaaja Mari Soppela uskoo, että hänen sielu on Pyhätunturilla. Hänen Amsterdamissa asuvat lapset eivät kuitenkaan tunne samaa yhteyttä äitinsä kotimaahan.

Kun Mari tapasi aviomiehensä 27-vuotiaana Amsterdamissa, hän tunsi löytäneensä kodin. “Tuntui siltä, että olin muuttanut paikasta toiseen koko elämän ajan. Kuin muuttolintu. Sitten löysin paikan, jossa pystyin lepäämään.” Ajan myötä Mari alkoi kuitenkin unelmoida kotiinpaluusta, paluusta kotimaahansa Suomeen.

Viisitoista vuotta sitten Marin unelma toteutui. Miehensä Leon ja lastensa Ilarin (10) ja Sannan (12) kanssa hän muutti Pohjois-Suomeen. He asuivat Pyhätunturin juurella, napapiirin pohjoispuolella. Sanna ja Ilari kävivät kyläkoulua ja Mari kuvasi heidän kokemuksiaan yhden kouluvuoden ajan. Elämä erämaan tuntumassa oli jännittävää ja uutta suurkaupungissa varttuneille lapsille. Hassua ja kummallista lasten mielestä oli, että kyläkoulun lapset eivät olleet koskaan kuulleet Britney Spearsista.

"Unelmana oli jakaa pala lapsuuttani lasteni kanssa, pala sisäistä maisemaani. Tähän maisemaan kuuluu pohjoisen valo, kaamoksen hiljaisuus ja nuotion hehku erämaassa. Jäätyneen järven yli isän kanssa tehdyt moottorikelkkaretket."

Viisi vuotta heidän kokemuksensa jälkeen Mari aloittaa epätavallisen keskustelun kameran edessä olevien lastensa kanssa Amsterdamissa. Onko hänen toiveensa jakaa lapsilleen pala suomalaista kulttuuria ja identiteettiä toteutunut? Onnistuivatko hänen lapsensa kasvattamaan juuriaan Suomeen? Teini-ikäiset Sanna (17) ja Ilari (15) eivät jaa äitinsä nostalgiaa vuodestaan Pyhätunturilla. Ehkä heidän iälleen tyypillisesti he ärsyyntyvät prosessista ja sivuavat äitinsä kysymykset kärsimättöminä.

Kymmenen vuotta Pyhätunturilla vietetyn ajan jälkeen, Mari haastattelee Ilaria (20) ja Sannaa (22) uudestaan Suomessa. He ovat opiskelijaiässä. Suhteet Pyhätunturiin näyttävät olevan vahvemmat kuin teini-ikäisinä. He molemmat tuntevat olonsa kotoisaksi Suomessa. "Kotona, mutta eri tavalla."

Vuonna 2019, Sanna ja Ilari haastattelevat äitiään. "Miksi teet elokuvia perheestäsi?" Mari myöntää, että hän olisi voinut osata ennakoida kysymyksen, minkä hän on kysynyt itseltään jo miljoona kertaa. Ehkä se on tapa tutkia elämää ammentamalla tarinoita lähisuvusta tai luoda kerronnan kaari omalle elämälle, mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tai ehkä se on tapa pitää kiinni unelmasta, joka todellisuudessa on jo ohi.

Sillä nyt, vuonna 2020, kun Sanna ja Ilari ovat jo itsenäisiä aikuisia ja luovat omia tarinoita elämistään, Mari oivaltaa, että on aika päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Elämässä on monta uutta aihetta tutkittavaksi, tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Ehkä yksi niistä on uusi unelma Suomessa, ihan vain pelkästään hänelle.

Mari Soppela on palkittu dokumenttielokuvaohjaaja ja multimediasuunnittelija. Opiskeltuaan videokuvausta Oulussa ja tietokonegrafiikkaa Hollannissa hän sai taiteen maisterin paperit (Computing in Design) v.1993 lontoolaisesta Middlesex-yliopistosta.

Ennen elokuvauraansa Soppela loi kansainvälisen uran mediataiteessa. Vuodesta 2000 hän on ohjannut ja vuodesta 2006 hän on myös tuottanut dokumenttielokuviaan.

2021 Lasikatto (työnimi)
2020 Äidinmaa
2015 Kuka piru pimeässä näkee
2008 Tallenteita kotoa
2002 Perheeni tarina

Säveltäjä Leo Anemaet ja ohjaaja-tuottaja Mari Soppela ovat LPMA-yhtiöiden perustajia ja omistajia. He perustivat v. 2000 LPMA Recordings-yhtiön tuottamaan Anemaetin musiikkia Amsterdamissa ja v. 2006 LPMA Productions-yhtiön tuottamaan Soppelan dokumenttielokuvia Suomessa.

Heidän viimeisimpiin menestyksiin kuuluu säveltyö Fiona Tanin arthouse-elokuvaan Ascent ja korkeat katsojaluvut Soppelan dokumenttielokuvasta Kuka piru pimeässä näkee (493 000).

Laji: Dokumenttielokuva
Puhutut kielet: suomi, hollanti, englanti
Elokuvan pituus: 80 min

Käsikirjoittaja/kuvaaja/editoija/ohjaaja: Mari Soppela
Luova tuottaja: Cornelis Kasander
Tuottaja: Leo Anemaet Mari Soppela
Sävellys: Ilari Anemaet Leo Anemaet
Äänisuunnittelu: Leo Anemaet
Tuotantoyhtiöt: Cinatura LPMA Productions

Vaihe: Jälkituotantovaiheessa
Suunniteltu ensi-ilta: 2021